RENTOUDU JA LÖYDÄT VASTAUKSEN.

losi-125.jpg

Mä olen aloittanut uuden harrastuksen. Kirjoittamisen silloin kun uni ei ota tullakseen. Ja tässä sitä taas ollaan. Silmät auki ja kone edessä, naputtamassa tajunnan virtaa ylös vajaa neljä aamulla.  Tuntuu virkistävältä kirjoittaa juttuja ilman tavoitetta tai päämäärää ja antaa tekstin vain ilmestyä  paperille. Ikäänkuin en edes itse kirjoittaisi, vaan seuraisin vierestä kun joku muu ohjailee tapahtumia. Parhaimmillaan tanssiessa tuntuu tismalleen samalta. Liikkeet ja askelkuviot ilmestyvät tyhjästä, osuvat rytmiin ja muodostavan ehjän, kauniin kokonaisuuden. Sellaisen mitä ei olisi osannut tehdä vaikka olisi miettinyt päänsä puhki. Puhutaan freestylestä, improvisaatiosta tai flow-tilasta. Flowssa liike on saumatonta ja tunnet olevasi äärimmäisen vapaa. Tavoittelen sitä tilaa aina tanssiessani, mutta huvittavaa on, että flowta ei voi saavuttaa sitä hakemalla. Sen sijaan luopua yrittämästä, antautua tilanteen armoille ja antaa flown syntyä itsestään. Aina se ei onnistu, mutta kokemuksen myötä olen oppinut luottamaan, että tunne löytyy sitten seuraavalla kerralla.  Haastavinta flown löytäminen on kilpailutilanteissa kun on jännittynyt ja mielessä pyörii tuhat asiaa. Silloinkin pätevät samat säännöt. Rentoudu, rauhoitu ja anna ihmeiden tapahtua. 

Rentoutuminen on oikeastaan avain kaikkeen. Liika jännittäminen ja yliajattelu vie parhaan terän sekä kehosta, että mielestä asiasta riippumatta. Se väsyttää ja kuluttaa energiat loppuun alta aika yksikön. Yksi tapa rentoutua on antaa suoritus jonkun muun tahon valtaan. Itse siirrän vastuun sydämmelleni, samalla kuin sanon mielessäni HALLUSSA ennen tärkeää suoritusta. Se on mun keino antaa sydämelle valta päättää mitkä, liikkeet, sanat tai ajatukset tulevat ulos kehoni kautta. Tapa saattaa kuulostaa hullulta, mutta toimii minulle äärimmäisen hyvin niin tanssissa, puhuessa kuin kirjoittaessa. Se on kuin taika, jonka ansiosta oikeat liikkeet, sanat ja ajatukset tulevat todeksi juuri oikeassa järjestyksessä, oikeaan aikaan muodostaen juuri oikeanlaisen kokonaisuuden.

Tämänkin tekstin kirjoitin täysin ilman suunnitelmia herättyäni keskellä yötä ilman mitään syytä. Kirjoitustani ohjasi luotto siihen, että ajatuksia ilmaantuu ja sormeni tuottavat tekstiä. Ja näin tapahtui. 

Kiitos sinulle, että luit tekstini. Muista rentoutua ja luottaa sydämeesi tiukan paikan tullen. Se tietää kyllä mitä tehdä. Iloa ja energiaa päivään.

Ps. Tsekkaa alta myös uusin podcastini.

-Hatsolo

ENSIMMÄINEN STAND UP KEIKKA #HALLUSSA

27858617_1951710205147461_2505459178666527093_n.jpg

Nyt se on tehty, nimittäin ensimmäinen Valkoisen Gorillan Stand Up esiintyminen. Vaikka olenkin rutinoitunut esiintyjäm enpä kyllä muista milloin viimeksi sydän olisi hakannut niin kovaa kuin eilen, sekunteja ennen hyppäämistä Olutravintola Janon Stand Up Clubin lavalle. Vaikka olenkin rutinoitunut esiintyjä oli Stand Upin maailmaan hyppääminen mulle totaalisen uusi kokemus. Tällaisten kokemusten äärellä tulee mielessä pyörii poikkeuksesta ajatus: Aina olisi helpompi jäädä himaan, kuin ottaa niskalenkki omista peloista. Olo keikan jälkeen oli mahtava. Olin vapautunut, rentoutunut ja ihan helvetin ylpeä itsestäni. Pääsin tavoitteeseeni. Sain yleisön hymyilemään, nauramaan ja jopa itkemään. Opin paljon ja sain heti ideoita miten kehittää settiä. Lisäksi jokainen mun jälkeen esiintynyt koomikko muisti mainita Valkoisen Gorillan omissa vedoissaan. Iso kiitos Äiti, Janon porukka, illan koomikot, ystävät ja TFW taistelijat lämpimästä vastaanotosta ja kannustuksesta. Eipä olisi parempaa keikan alkua voinut toivoa kuin reilu 40 TFW taistelijan täysi karjuminen. Meidän panoksella pistettiin Jano #täyteen maanantai-iltana ja saatiin varmasti kaikille esiintyjille ikimuistoinen ilta. KIITOS🔥

27749747_1951710121814136_1925076450166730925_n.jpg

Onko koulussa lupa unelmoida? Dreams.fi koulukiertueen aftermath.

8BECD14E-1725-4EB6-95A5-23D152179472.jpg

”Istun pulpetissa ja tuijotan ikkunasta ulos haaveillen koulupäivän jälkeisistä breikkitreeneistä. Opettaja selittää luokan edessä laskukaavoja, mutta rehellisesti sanottuna ne eivät kiinnosta ketään. Ei mua eikä, 90% luokkatovereistani. Jokainen minuutti on piinaavan pitkä ja liikuntaa rakastavalle pojalle kahden tunnin derivointisessio tuntuu rangaistukselta. Opettaja huomaa nukkumiseni, lähestyy ja kysyy, olenko saanut tehtäviä laskettua. Vastaan rehellisesti ”en” ja näytän vihkoani. Ei ainuttakaan laskua. Tageja, breikkiukkoja ja schethceja löytyy senkin edestä. Opettaja ripittää mua motivaation puutteesta ja siitä miten tärkeää on oppia laskutekniikat. Pilaan kuulemma tällä menolla mahdollisuuteni tulevaisuudessa. Painan pääni painoksiin ja otan kaiken vastaan. Tekisi mieli sanoa opettajalle takaisin, että ”Ei mun motivaatiossa ole mitään vikaa. Sun opetus on vaan ihan uskomattoman tylsää.” Nielen kuitenkin kiukkuni ja päätän olla hiljaa. Avautumisella ampuisi vain omaan nilkkaan. Opettajan kommetti saa oloni tuntumaan paskalta ja epäonnistuneelta. Päätä särkee ja tunkkainen sisäilma laskee fiiliksiä entisestään. Lasken sekunteja ja viimeinkin kello soi. Se on mulle merkki vapaudesta sillä pääsen vihdoinkin breikkaamaan. Se on ainut asia mikä auttaa unohtamaan koulun edes hetkeksi!”

Edellinen oli kuvaus lähes jokaisesta päivästäni lukiossa. En missään nimessä ollut huono oppilas vaikka todistus ei aina ollutkaan paras mahdollinen. Mä en vain sopinut koulun muottiin, koska mun tulevaisuuden unelmat eivät missään vaiheessa löytyneet oppikirjojen sivuilta. 

Olimme viikko sitten Laura Peipon kanssa kiertämässä Lapin ja Pohjois-Suomen kouluja Dreams.fi kiertueen merkeissä. Kiertueen tavoitteena oli rohkaista oppilaita pitämään kiinni unelmistaan. Ohjelmassa oli yhteensä kuusi yläkoulua eri paikkakunnilla. Sodankylässä, Rovaniemellä, Kemissä ja viimeisimpänä Oulussa. Puhuimme kolmen päivän aikana noin tuhannelle kasi-ysiluokkalaiselle nuorelle ja palaute jälkikäteen ollut huikeaa. Nuoret ja myös opettajat todella innostuivat puheistamme ja snapchattiin sekä instagramiin tippuu edelleen tasaisesti viestejä, joissa nuoret jakavat omia kokemuksiaan omasta elämästään. Olen todella ylpeä  nuorten rohkeudesta ja uskalluksesta avautua tuntemuksistaan. Samaa aikaan olen äärimmäisen huolestunut. Viestien perusteella liian moni nuori on jo luopunut unelmistaan ennen yläasteen loppua. Syynä on huono todistus ja opettajien sekä perheen aiheuttamat opiskelu- ja ammattipaineet. Miten voi olla mahdollista, että vielä vuonna 2018 ajatellaan yläasteen todistusten vaikuttavan siihen tuleeko menestymään elämässä vuosia myöhemmin. Tässä tärkeä viesti ihan jokaiselle nuorelle, opettajalle ja vanhemmalle. Elämä ei todellakaan ole ohi yhdenkään vitosen tai nelosen takia. Päinvastoin! Yläasteella elämä on vasta alussa, numeroista ja todistuksesta huolimatta!

Mä haaveilin vielä lukiossakin kaikesta, mitä tapahtui koulun seinien ulkopuolella. En ehkä ollut tarpeeksi kypsä istumaan tunteja toisensa jälkeen nenä kiinni kirjassa. Mä elin ja hengitin liikuntaa ja tanssia. Lukiossa mua rassasi eniten se, että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, juuri yksikään opettaja ei tuntunut ymmärtävän tarpeitani. Jokainen vain painotti oman kurssinsa tärkeyttä. Ikäänkuin heidän oppinsa olisivat olleet kaikkein tärkeimpiä asioita universumissa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kysynyt, mikä minulle olisi tärkeää. Asia vahvistettiin lyömällä päälle tunneiksi kotitehtäviä per aine. Tämä johti siihen, että tein ainoastaan ne tehtävät, jotka oli pakko palauttaa. Ja nekin tein hutiloiden viimeisellä mahdollisella hetkellä. 

Valmentajana ja tanssinopettajana olen oppinut seuraavan. Kun antaa kotitehtäväksi 10 summittaista harjoitteita,  asiakas ei todennäköisesti tee niistä yhtäkään. Kun taas annat yhden hyvin perustellun harjoituksen, hän tekee sen varmuudella. Treeni ei ole valmentajan paikka paukuttaa henkseleitä ja esitellä erinomaisuuttaan. Sen sijaan, se on mahdollisuus kuunnella yksilöllisesti asiakkaan toiveita ja rakentaa harjoitusohjelma hänen OMIEN tavoitteidensa mukaisesti. Sama ideologia läsnä myös valmentaessani ryhmiä. Yksittäisen asiakkaat tarpeet ovat aina keskiössä!

Kun palaan takaisin omaan kouluaikaani herää väistämättä kysymys. Kumpi seuraavista olisi ollut tärkeämpää? Se, että opettajat saivat vuorollaan painottaa oman aineensa tärkeyttä, vai että olisi aidosti kuunneltu ja otettu huomioon mikä oli edessä istuvalle oppilaalle todella tärkeintä.

Jokaisessa koulussa on tälläkin hetkellä nuoria, jotka eivät suoraan sovi perinteisen koulumaailman muottiin. Tiedän sen koska minä olin yksi niistä nuorista. Vaikka todistuksemme ei koskaan olisikaan parhaiden joukossa, se ei tarkoita etteikö meillä olisi unelmia ja mahdollisuuksia menestyä. Jos olet opettaja tai vanhempi, niin tunnistat meidät siitä, että etsimme paikkaamme elämässä jostain muualta kuin koulukirjojen sivuilta. Meidän vihkomme sivut ovat läksyjen sijaan täytetty piirroksilla, teksteillä ja kuvilla. Ne ovat haaveita ja unelmia erilaisesta maailmasta. Toiveita siitä, että meitäkin kuunneltaisi, kannustettaisi ja että, meihinkin uskottaisiin samoin kuin kaikkiin muihinkin. 

Kiitos Dreams.fi ja Laura Peippo upeasta koulukiertueesta. Ja niinkuin Laura jo omassa blogipostauksessaan sanoi, tämä ei jää TÄHÄN!

HATSOLO PODCASTIN KAKSI ENSIMMÄISTÄ JAKSOA ULKONA!

johannes ilomantsi-10 (1).jpg

Nyt lähtee sillä kaksi upouuden podcastini kaksi ensimmäistä jaksoa on ulkona. Olen todella fiiliksissä molemmista jakoista ja uskon, että motivoivat ja innostavat myös sinua.

Esimmäisessä jaksossa otan kantaa siihen, mikä erottaa todellisen ammattilaisen harrastelijasta. Nyt puhutaan asenteesta ja ylpeydestä omaa ammattiaan kohtaan.

Toisessa jaksossa haastan sinua tutkimaan omia vahvuuksiasi ja näkemään itsesi täysin uudenlaisessa valossa. Menestys on omissa käsissäsi, kuuntele jakso ja innostu!

Podcast löytyy myös Itunesista https://itunes.apple.com/fi/podcast/hatsolo-podcast/id1342719027?l=fi&mt=2

Sekä SoundCloudista

https://soundcloud.com/hatsolo

Laitahan podcastit tilaukseen ja kommentoi mitä fiiliksiä jaksot herättivät! 

Loistavaa päivää kaikille!

TOTUUS!

IMG_8556.JPG

Sitä ei pääse pakoon, vaikka kuinka kovaa juoksisi. Ja mitä enemmän yrittää karkuun, sitä tiukemmin se seuraa kintereillä. Se on varjo kaikkein kirkkaimmankin päIvän keskellä ja ennemmin tai myöhemmin on meidän kaikkien se kohdattava. Mä oon kyllästynyt odottamaan ja en välitä vaikka se sattuttaisi. Mä haluan olla vaan vapaa. Joten anna tulla, kerro mulle mikä on totuus. #1minuutinluku

 

Loistavaa päivää kaikille! 

- Hatsolo

MYRSKYN SILMÄSSÄ.

losi-141.jpg

Olen vaeltanut taas pari päivää syvissä vesissä. Mieli on sysimusta enkä osaa oikein yhdistää sitä mihinkään. Veto on pois, mikään ei huvita tai oikeastaan tunnu miltään. Ja jos jotain tunnen, niin sekin on paskaa. En voi edes sanoa, että mieli olisi maassa, kun koko mies vaeltaa kymmeniä metrejä maan pinnan alapuolella.

En ole tässä pisteessä ensimmäistä kertaa. Minulla on ollut näitä ”ajanjaksoja” jo ihan pienestä pitäen. Ne alkavat aina samalla tavalla. Aamulla ei huvita herätä ja on vaikea suoriutua edes perusaskareista. Mieliala huononee hetki hetkeltä, eikä auta vaikka kuinka tsemppaisi vastaan. Ahdistus kuluttaa salakavalasti loppuun kaikista vahvimmankin ihmisen. Pahimmassa vaiheessa on turha ajatella töitä, saati harrastuksia. Fyysisesti olen täysin voimaton ja jokainen sekunnin sadasosa yhtä selviämistä omia ajatuksista ja tunteita vastaan. Näinä hetkinä ainut keino on vetäytyä peiton alle ja odottaa. Olla hiljaa niin pitkään, kunnes kyyneleet ovat loppuneet ja pahin on ohi. Voisin ehkä verrata fiilistä maailmanlopun ukkosmyrskyyn, nyt vain salamat, ukkonen ja tuho myrskyävät oman pienen pään sisällä. 

Joskus myrsky kestää vain muutaman tunnin, joskus useamman päivän. Olen kuitenkin oppinut, että pahinkin myrsky loppuu ennen pitkää. Se on ainut syy mikä auttaa jaksamaan. Tuhoisimman jakson keskellä pyrin meditoimaan ja juomaan vettä riittävästi. Nälkää en juurikaan tunne. Onneksi, sillä tuskin edes jaksaisin raahautua keittiöön. 

En koe olevani sairas tai kipeä näiden asioiden takia. Ehkä se vain on normaalia, että joidenkin pään sisällä myrskyää aika ajoin.

Nuorempana minun oli vaikea käsittää kaikkea tätä. Silloin pelkäsin oloani ja tuntemuksiani. Saatoin olla viikonkin poissa koulusta. Reilu parikymppisenä uskaltauduin hakemaan apua, mutta visiitiltä Sturenkadun Psykiatriselle poliklinikalle sain mukaani vain masennusdiagnoosin ja lääkkeitä. Kummatkaan avut eivät parantaneet oloani tippaakaan. Päin vastoin, niiden ansioista voin hetken huonommin kuin koskaan. Olen yrittänyt yrittänyt selvittää mitä myrskyni oikeasti ovat, mutta en pysty samaistumaan tutkimuksiin tai kirjoituksiin näistä mielen ongelmista. Eniten mua häiritsee se, miten kaikki lasketaan sairaudeksi. En koe olevani sairas tai kipeä näiden asioiden takia. Ehkä se vain on normaalia, että joidenkin pään sisällä myrskyää aika ajoin.

Nykyään pahinta näiden ”ajanjaksojen” aikana on nähdä miten oloni satuttaa ihmisiä kaikkein lähimpänä. Tavoitteeni on oppia kertomaan tunteistani oikealla tavalla ja muistuttaa että, ei minusta ei tarvitse olla huolissaan, odottaa vain. Myrksytilanteet johtavat usein riitoihin ja konflikteihin, enkä voi sanoa olevani niissä parhaimmillani. Usein tulee sanottua loukkaavia asioita ja jälkeenpäin syytän niistä itseäni, mikä pahentaa tilannetta entisestään.

Kun pahin on ohi ja myrsky näyttää laantumisen merkkejä, olokin voimistuu aste asteelta. Yhtäkkiä tuntee miten happirikas veri täyttää elimistön ja voimät palautuvat kaksinkertaisena. Olen kuin uudesti syntynyt, täynnä energiaa ja onnellinen. Yhtä myrskyä vahvempi, viisaampi ja rohkeampi. Olen lisäksi oppinut miten arvokas asia yksinkertainen hymy voi olla. Se valaisee pimeimmänkin hetken keskellä. Tiedän myös mitä minun on seuraavaksi tehtävä. On aika nousta ylös ja jakaa myrskyn silmässä opitut asiat maailmalle. 

Minulle ilo, hymy ja positiivinen asenne elämään eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyyksiä. Työllä ja oman mielen hallinnalla olen kuitenkin päässyt nauttimaan niiden voimasta. Toivon sinulle runsaasti iloa elämään ja erinomaisen hyvää Uutta Vuotta!

-Hatsolo