MYRSKYN SILMÄSSÄ.

losi-141.jpg

Olen vaeltanut taas pari päivää syvissä vesissä. Mieli on sysimusta enkä osaa oikein yhdistää sitä mihinkään. Veto on pois, mikään ei huvita tai oikeastaan tunnu miltään. Ja jos jotain tunnen, niin sekin on paskaa. En voi edes sanoa, että mieli olisi maassa, kun koko mies vaeltaa kymmeniä metrejä maan pinnan alapuolella.

En ole tässä pisteessä ensimmäistä kertaa. Minulla on ollut näitä ”ajanjaksoja” jo ihan pienestä pitäen. Ne alkavat aina samalla tavalla. Aamulla ei huvita herätä ja on vaikea suoriutua edes perusaskareista. Mieliala huononee hetki hetkeltä, eikä auta vaikka kuinka tsemppaisi vastaan. Ahdistus kuluttaa salakavalasti loppuun kaikista vahvimmankin ihmisen. Pahimmassa vaiheessa on turha ajatella töitä, saati harrastuksia. Fyysisesti olen täysin voimaton ja jokainen sekunnin sadasosa yhtä selviämistä omia ajatuksista ja tunteita vastaan. Näinä hetkinä ainut keino on vetäytyä peiton alle ja odottaa. Olla hiljaa niin pitkään, kunnes kyyneleet ovat loppuneet ja pahin on ohi. Voisin ehkä verrata fiilistä maailmanlopun ukkosmyrskyyn, nyt vain salamat, ukkonen ja tuho myrskyävät oman pienen pään sisällä. 

Joskus myrsky kestää vain muutaman tunnin, joskus useamman päivän. Olen kuitenkin oppinut, että pahinkin myrsky loppuu ennen pitkää. Se on ainut syy mikä auttaa jaksamaan. Tuhoisimman jakson keskellä pyrin meditoimaan ja juomaan vettä riittävästi. Nälkää en juurikaan tunne. Onneksi, sillä tuskin edes jaksaisin raahautua keittiöön. 

En koe olevani sairas tai kipeä näiden asioiden takia. Ehkä se vain on normaalia, että joidenkin pään sisällä myrskyää aika ajoin.

Nuorempana minun oli vaikea käsittää kaikkea tätä. Silloin pelkäsin oloani ja tuntemuksiani. Saatoin olla viikonkin poissa koulusta. Reilu parikymppisenä uskaltauduin hakemaan apua, mutta visiitiltä Sturenkadun Psykiatriselle poliklinikalle sain mukaani vain masennusdiagnoosin ja lääkkeitä. Kummatkaan avut eivät parantaneet oloani tippaakaan. Päin vastoin, niiden ansioista voin hetken huonommin kuin koskaan. Olen yrittänyt yrittänyt selvittää mitä myrskyni oikeasti ovat, mutta en pysty samaistumaan tutkimuksiin tai kirjoituksiin näistä mielen ongelmista. Eniten mua häiritsee se, miten kaikki lasketaan sairaudeksi. En koe olevani sairas tai kipeä näiden asioiden takia. Ehkä se vain on normaalia, että joidenkin pään sisällä myrskyää aika ajoin.

Nykyään pahinta näiden ”ajanjaksojen” aikana on nähdä miten oloni satuttaa ihmisiä kaikkein lähimpänä. Tavoitteeni on oppia kertomaan tunteistani oikealla tavalla ja muistuttaa että, ei minusta ei tarvitse olla huolissaan, odottaa vain. Myrksytilanteet johtavat usein riitoihin ja konflikteihin, enkä voi sanoa olevani niissä parhaimmillani. Usein tulee sanottua loukkaavia asioita ja jälkeenpäin syytän niistä itseäni, mikä pahentaa tilannetta entisestään.

Kun pahin on ohi ja myrsky näyttää laantumisen merkkejä, olokin voimistuu aste asteelta. Yhtäkkiä tuntee miten happirikas veri täyttää elimistön ja voimät palautuvat kaksinkertaisena. Olen kuin uudesti syntynyt, täynnä energiaa ja onnellinen. Yhtä myrskyä vahvempi, viisaampi ja rohkeampi. Olen lisäksi oppinut miten arvokas asia yksinkertainen hymy voi olla. Se valaisee pimeimmänkin hetken keskellä. Tiedän myös mitä minun on seuraavaksi tehtävä. On aika nousta ylös ja jakaa myrskyn silmässä opitut asiat maailmalle. 

Minulle ilo, hymy ja positiivinen asenne elämään eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyyksiä. Työllä ja oman mielen hallinnalla olen kuitenkin päässyt nauttimaan niiden voimasta. Toivon sinulle runsaasti iloa elämään ja erinomaisen hyvää Uutta Vuotta!

-Hatsolo